Ensinnäkin pyydän nöyrimmästi anteeksi, Rakkaat Sukulaiset, Ystävät ja Kylänmiehet/-naiset, etten ole kovin ahkerasti blogiani taaskaan päivittänyt. Kerrottavaa ehkä ois, mutta aina ei heti pääse kirjottelemaan tai sitten fiilis sujahtaa ohi, jolloin kertominen viivästyy. Seuraavat mietteet ovat lähes kahden viikon takaiselta junamatkaltani...

Työvuoro päättyi klo 16, kamat oli pakattu, junalippu hankittu, Koiralle hoito hommattu ja itellä kyyti asemalle järjestyksessä. Päivä oli ihan kiva sunnuntai ja maanantaille oli tiedossa mahtava Bon Jovin konsertti Helsingissä. Ihan ihka eka stadikkakonsertti meikäläiselle.

Junaan könysin Pieksämäeltä, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olin etukäteen pohdiskellu, että ei kait siellä kauheesti väkee oo, mutta olipa kuitenkin...ja kuten joku voi jo arvata...MUN VARAAMALLA PAIKALLA ISTUI JOKU TURILAS! (Turilas on yleisnimitys siis hieman epämääräisistä tyypeistä...ja kaikki tuntemattomathan on epämääräsiä) No mä puhuttelin tätä Turilasta hienovaraisesti: "Anteeks, mutta mulla ois se ikkunapaikka siinä." Turilas oli asetellu ittensä sinne ikkunapaikalle (siis MUN paikalle) ja joku reppu oli siinä vieressä. No reppu siirtyi Turilaan syliin, mutta Turilas ei siirtyny mihinkään. Toistin "vaatimukseni" uudelleen...tästäkös Turilas "nosti maitonsa" (tuokin on muuten ihan ihmeellinen sanonta...) ja alko siinä sitten kovaan ääneen tilittää, että "kun ei voi siihen viereen istua...blaablaa". Mähän tietenkin sitten esitin näkemykseni varaamastani paikasta, jonka olen myös maksanut ja se kuuluu näin ollen mulle. Melkein tuli Turilaalta turpaan...mutta sainpahan paikkani hallintaani. Huonoo siinä oli se, että Turilas jäi kuitenkii siihen viereen istumaan ja mulkoili mua jatkuvasti nenänvarttaan pitkin. Mä piilouduin kuulokkeideni ja multimeedioni taakse. Matkaan päästiin joka tapauksessa. Että mua sitten niin sieppas taas tuommonen käytös... Minkä ihmeen takia pitää hermostua, jos joku perää vaan omia oikeuksiaan??? Miehet...

Toinen mieltä askarruttanut episodi tapahtui sitten Jyväskylässä, kun junaan tuppas taas väkee lisää kyytiin. Käytäville muodostui jonoja ja loppupelissä ihan mieletön ihmis-laukku-kassi-nyssäkkämassa yritti velloa kumpaankin suuntaan eteenpäin ja löytää istuma- ja säilytyspaikkoja. Ihmettelin vaan, että miten vaikeeta se on a) kulkee esim. oikeessa reunassa käytävää tai b) väistää, jos ei mahdu ja c) auttaa, jos joku ei jaksa tai pysty nostamaan laukkua/kassia/nyssäkkää sinne ylähyllylle. Miks ei voi antaa tilaa...se matka kuitenkii vie jonkun aikaa...ei se juna sekunnissa sinne seuraavalle asemalle kerkee. Luulis, että vois antaa tilaa muillekin. Tietty onhan se vähän inhaa ängetä hanuriaan penkeillä istuvien ihmisten naamoille, mutta pääasia, että homma toimii :)

Sitten viimesin eikä suinkaan vähäisin ajatus tuli siitä, kun matkalla oli aika monta suht' pitkää tunnelia. Entä jos veturinkuljettaja pelkää pimeetä? No eihän ne sillon tunneliosuuksia ehkä aja, mutta jos oliskii vaikka sairaslomantuuraajana ja joutuu semmoselle pätkälle. Sillä ois aina kauhee paniikki, kun tietää, että seuraavan mutkan takana on tunneli ja siellä on pimeetä...se kumartuu just ennen sitä tunnelia sen ohjauspöydän taa/alle piiloon ja antaa mennä sokkona vaan. Tai vielä pahempi ois, että ne tunnelit tulis yllättäen. Onkohan niillä mitään karttoja tai semmosia reittipiirroksia, että tietäs mitä edessä on? Sitten se nousis sieltä hyvin varovasti ylös, ajatellen: jokohan se tunneli loppu ja täältä voi nousta...kunnes tulee taas seuraava tunneli...ja seuraava...ja asemalle päästyään junaa ajaa kunnon ihmisraunio :)

Että kaikenlaisia ajatuksia sitä tuolla junamatkallakin mieleen tulee...